Viikonloppu
Onpa mennyt monta päivää edellisestä kirjoituksesta. Joku voisi jo luulla, että taas tämä blogi kuoli, mutta näin asia tietenkään ei ole. Olen vain ollut niin kiireinen (=laiska), että en ole saanut päivitettyä. Mutta nyt asia korjaantuu koska on taas siivouspäivä, enkä ole lähdössä mihinkään. :)
Viikonloppuna oli mukavaa. Mayo tuli heti lauantaiaamuna tänne ja oli sunnuntai-iltaan asti. Teimme yhdessä ruokaa, kävimme kävelemässä naapurustossa, siivoilimme ja nukuimme. Olemme molemmat aikamoisia kotihiiriä, niin vietimme sitten koko viikonlopun lopulta enimmäkseen sisällä.
Mayo teki kaikenlaisia herkkuja minulle ja muutenkin hemmotteli minkä ehti. Kävimme myös Mister Donutissa maistelemassa donitseja. Mutta nyt, otetaanpa muutama esimerkki ruuista.
Shirasu (白子)
Tämä on luultavasti toistaiseksi kummallisin lisuke mitä olen maistanut. Pikkuisia kalanpoikasia ilmeisesti laimeassa suolavedessä keitettynä. Silmät näkyy ja kaikki. :D Riisin kanssa siis syödään sellaisenaan tai soijakastikkeella maustettuna. Maku on mieto ja kalat ovat pehmoisia ja hieman katkaravulle maistuvia. Herkkua siis! Käy aamupalalla proteiinilähteenä tai muuten vaan riisin kyytipoikana.
Tenpura soba (天ぷら蕎麦)
Tällaista söimme sunnuntaina. Ostimme kaupasta hassunnäköisiä sieniä yms. muuta jännää ja sitten Mayo valmisti herkullisen nuudelikeiton. Meillä on hieman astioista pulaa, joten kattaus ei varmastikaan ole mikään ruokahalua herättävä, mutta sen voin sanoa, että maku oli kerrassaan mainio! Maukas makeahko tsuyu-liemi, jossa sieniä ja soba-nuudelia. Päälle vielä tempuraa ja kananmuna. Kerrassaan herkkua!
Tästä videosta unohdin laittaa ääntä kovemmalle, joten ei kauheasti puheet kuulu, mutta eipä siinä oikein mitään sanotakaan, joten tuskin tuo haittaa.
Näiden ruokien lisäksi söimme myös muutakin, kuten dango-palloja (kuvassa) ja kinako-jauheessa pyöritettyjä mochi-riisikakkusia.
Tällaisiassa tunnelmissa menikin sitten viikonloppu ja maanantaina lähdin taas seikkailemaan. Seuraavassa blogikirjoituksessa siitä tarkemmin. :)