Heippa jälleen tännekin!

Matkani on nyt virallisesti alkanut ja  olen siis tällä hetkellä matkalla kohti etelää. Jyväskylä on jäänyt taakse, korvat loksuvat junaradan tunneleissa ja matkakuume saa veren jyskyttämään suonissa. Olen menossa Japaniin!

Oikeastaan en ole vielä edes tajunnut lähteväni kauas pois. On ollut niin kiireistä, että aikaa moiselle oivallukselle ei ole paljoa jäänyt, joten täällä junassa on nyt oikein hyvä tilaisuus saada aivohalvaus, kun sen nyt sitten ehkä kohta ymmärtää.

Kiireistä siis on ollut. Heinäkuusta asti olen kerännyt rahaa matkaa varten olemalla töissä Jyväskylän vanhalla hautuumaalla joka päivä aamuseitsemästä iltakolmeen saakka. Lisäksi kesällä kirjoitin kandidaatin tutkielmaani, joka ansaitsisi sekin oman blogauksensa, mutta koska olen lyhytsanainen mies, sanon vain että “hyvin meni”. Viime viikolla kävin Tukholmassa asti väittelemässä kandin sisällöstä n. reilun tunnin ajan. Kaiken päätteeksi Tukholman yliopiston japanologiprofessorit olivat innoissaan ja sain viritelmästäni arvosanaksi vahvan B:n, joka vastaa lukioarvosanana ehkä ysiä. Ilmeisesti kandini ei sitten ihan huono ollutkaan. :)

Olen siis kandi, joten voin teknisesti ottaen saada työviisumin Japanista! Japanin työmarkkinat vaviskaa! Tässä minä nyt sitten olen.

Jos nyt lento menee ongelmitta siis. Koska sitähän ei koskaan tiedä. Enemmän ehkä pelottaa tämä VR kuitenkin.

Kävi miten kävi, suunnitelma on nyt kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että menen Japaniin ja katson mitä käy. Jos elämä on jotain minulle opettanut, niin sen, että yllätyksiä piisaa. Niitä tulee aina. Siispä, jos on sinnikäs ja positiivinen, niin aina välillä myös tärppää. Minulla on kieltämättä vähän sellainen elämäntapa, että en tee tarkkoja suunnitemia muutamaa kuukautta pidemmälle vaan katson sitten paikan päällä mitä tuleman pitää. Niin myös tällä kertaa, sillä en ole oikeastaan suunnitellut matkaohjelmaa vielä ollenkaan. Mayo nyt on mietiskellyt mm. treffien sisältöä ja ruokalistaa ja sen semmoista, mutta muuten on kyllä melkeinpä avoinna kaikki. Yksi työpaikka minulla tosin on hakusessa, mutta siltä suunnalta ei ole vastausta tullut vielä. Saattaa olla siis iloisia yllätyksiä tiedossa lähiaikoina. Joka tapauksessa, neljän kuukauden haudankaivuun jälkeen työskentely Japanissa kiinnostaa melko lailla paljon. Sen neljännenkymmenennenkolmannen pääkallon jälkeen alkaa miettiä, että ollakko vai eikö olla? Vai ollakko maljakko? Vai jos olisi sittenkin piisami? Vaikeita kysymyksiä riittää, ja kiehtovia ovat maa-ainekset.

Nyt täytyy vaihtaa junaa, joten lopetanpa itseni tähän. (Aivohalvaus lähestyy) Menen tänään siis Tammistoon Oivaa ja Alttia katsomaan ja sitten huomenna vihdoinkin alkaa todellinen istumalihasten koitos: Kööpenhaminan kautta Naritaan. Kyllä muuten kestää pitkään lento. :D