January 2010
9 posts
Matka Japaniin 2009 - Päivä 1 - Osaka
Vihdoinkin sain aikaiseksi näiden japaninmatkavideoiden editoinnin, joten tässäpä siis lokakuun toisen, eli minun 25-vuotissyntymäpäiväni tapahtumat 10 minuuttiin tiivistettynä. Saavuimme isän ja äitini kanssa Osakaan yhdeksän tunnin lentomatkan jälkeen, pistäydyimme nopeasti majatalossa ja suuntasimme katseemme kohti erinäisiä paikkoja. Vettä vähän tihutti, mutta ei se juurikaan haitannut. :)...
Kirjoitetaanpas taas. Tänään on ollut tosi rauhallinen päivä, kun ei ole ollut luentoja tai mitään muutakaan tekemistä. Heräsin aamulla aikaisin ja siivosin vähän kämppää ja muuta sellaista. Iltapäivällä kävin itse asiassa ostamassa ainekset okonomiyakiin, jota aion kokeilla tehdä huomenna itse. Voi olla aika haastavaa pienehköllä paistinpannulla, mutta eiköhän se onnistu kun käyttää vähän luovaa...
No niin. Täähän melkeen elää tää blogi taas. Tänään oli viikon ensimmäiset luennot ja koko lukukauden neljäs luento siis. Saatiin vihdoin kuulla vähän koetuloksiakin. Jouni pelotteli ennen tuloksien julkaisua kovastikin meitä ja sanoi ettei ollut mennyt kovin hyvin.. Olin ihan varma, että en pääsisi “skrivfärdighet”-osiota läpi (vai olikohan se noin.. Noh, kalligrafiaosio...
Kylläpäs tuntuu hankalalta saada tätä blogia päivitettyä. Taas on vierähtänyt aimo tovi viime kerrasta. Ehkä siinä on se, että kun ei päivitä pitkään aikaan, tuntuu aina vaikeammalta päästä alkuun. Jos taas pääsee vauhtiin, niin päivittäminen helpottuu. Parhaimpina aikoina bloginpäivityksestä tuli suorastaan rutiini, jota ei voinut jättää tekemättä. Nyt taas on ihan päinvastainen tilanne. Pitäisi...