January 2009
12 posts
Maksalaatikkoa ja tähteitä söimme eilen, kun olimme laiskoja. Vietän aikaani tällä hetkellä Jyväskylässä ja kirjoitan blogia iPodilla. Koulua ei ole ennen torstaita, joten ehdin pitää oikein pitkän viikonlopun täällä. Ostin ipodiin sellaisen lisäjohdon, jolla sen saa televisioon kiinni. Miltä kuulostavat youtube-videot suoraan televisiosta, tai dvd-tason elokuvatoisto? Katsoimme eilen elokuvan...
Taas blogausta pukkaa, on se jännä. Kirjoitan näin pian, koska eräänlainen neronleimaus aiheutti tilanteen, jossa minä ja eräs toinen blogaaja päätimme kirjoittaa yhtäaikaa kukin tykönämme jotain blogeihimme. Eräänlainen blogikilpailu siis. Mikä olisikaan parempi syy blogailulle, kuin blogaus itsessään? Vähän sama kuin päällystäisi kirjan vain sen takia, että päättää päällystää kirjan. Ja antaisi...
Okei, nyt on pakko kirjoittaa tänne jotain, koska muuten kaikki luulee että en uskalla kirjoittaa enää mitään tuon edellisessä tekstissä olevan tyylimuutoslupauksen takia. Asiaa minulla tosin ei ole oikeastaan vieläkään, koska ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Eilen ostin kaupasta pussillisen kuivattuja herneitä. Laitoin ne illalla likoomaan ja tänäaamuna keitin niistä jauhelihan kanssa...
Sain tänään koetulokset! Kirkkaasti meni läpi: sain 90,7 pistettä sadasta ja arvosanaksi B:n seitsenportaisella asteikolla. Eli ei ihan A:ta kuitenkaan. Tosin kuulemma ei kukaan muukaan saanut A:ta, joten ei tarvitse kuitenkaan surra. :D
Tämä viikko on mennyt aika huomaamatta ohi. Olin viikko sitten muutaman ystävän kanssa teekurssilla Kauhavalla erään entisen japaninopiskelijan luona. Siellä oli...
Nettihaastattelu! :) →