January 2008
17 posts
Teatterikurssi muuttui eilen astetta vaativammaksi. Opettaja kertoi, että meille on nyt varattu toukokuulta kaksi esityspäivää ja tästä lähtien alkaa totinen harjoittelu. Sovimme samalla ylimääräisiä harjoituskertoja sunnuntai-iltapäiviksi. Viime tunnille tuli myös yksi kohtaus ulkoa opittavaksi ja minä olin ainut joka selvisi läksystä. Ja oli minulla kuitenkin viisi repliikkiä, josta kolme aika...
Tänään Allan sai kunnon itkuraivarit… :D Allan ei kauheasti tykkää judosta ja aika usein vonkaa vastaan, kun sinne pitäisi lähteä. Taisin kertoakin, kun silloin kerran kävi vähän samanlainen juttu Allanin ja judon kanssa. Tällä kertaa kaikki alkoi samalla tavalla kuin silloin. Eli Allan ensin koitti kaikin keinoin päästä luikertamaan pois ja varmaan ajatteli, että pääsisi pälkähästä, kuin...
Ihan ensiksikin, blogikirjoitteluni viimeaikainen vähyys johtuu siitä, että minulle ei oikein tapahdu mitään ja on tosi vaikea kirjoittaa, kun tuntuu, että on kirjoittanut samat asiat monta kertaa ennenkin. Esim. sen, että söimme tänään kanaa. Ja itse asiassa söimme eilenkin kanaa, koska oli pakko saada kanat syötyä ennen niiden pilaantumista. Tiistaina ja keskiviikkona taasen oli kalkkunaa. Sen...
Tiistaina paistoi aurinko. Oli ihana herätä, kun oli niin valoisaa. Tänään keskiviikkoaamuna, kun tätä kirjoitan on vielä ihan pimeää ja taitaa olla aika pilvistä. Kummalisesti täällä vaihtuu säätyyppi päivittäin. Välillä on ihan keväistä ja välillä harmaata ja painostavaa. Tiistaina tein ruuaksi thaimaalaista kastiketta ja riisiä. Ensin paistoin kattilassa (wok-pannu olisi ollut parempi) punaista...
Ihan huomaamatta päivät kuluu ja meinaa blogin päivittäminen unohtua ihan täysin. Viime viikko ja tämän viikon alku on ollut tavallista arkea. Ei ole tapahtunut mitään ihmeellisempää. Lauantaina kävin tapaamassa muita aupaireja Genevessä. Kävimme syömässä ja sitten kahvilla Starbucksissa. Meitä oli siellä yhteensä viisi. Tänään tein muuten ruuaksi strutsipihvejä kermakastikkeessa ja keitettyjä...
No jäipä kirjoittamatta maanantaista ja tiistaista, joten nyt keskiviikkoaamuna on hyvä pitää pieni kertaus. Eli siis maanantaina oli ensmmäinen työpäivä ja se menikin ihan hyvin. Allan ei olisi halunnut mennä koulun jälkeen musiikkikouluun, mutta olin tiukkana, ja sinne mentiin lopulta. Ja kaiken lisäksi hänellä oli selvästi hauskaa siellä. :) Illalla pidimme Sariannan ja Pierre-Yvesin kanssa...
Pieni tilannekatsaus.. Soitin tänään aamulla pankkiin ja sain tilattua uudet kortit ja tunnusluvut. Kysyin myös tilien saldoa ja äkkiseltään laskettuna vaikuttaisi siltä, ettei sieltä ole kukaan nostanut rahaa. Eli kaikki on loistavasti kunnossa. :) Täällä on lämmin päivä. Aurinko paistaa ja lämpöäkin on mukavasti melkein 12 astetta.
Tänään minulla oli vielä vapaata, ja oli aika hiljainen päivä. Oltiin vain kotona ja totuteltiin ajatukseen loman loppumisesta. Huomenna pojilla alkaa siis koulu, ja samalla minulla työt. Kävimme tänään loppiaisjuhlassa tuossa kylän postin edessä. Siellä oli tarjolla glögiä ja leivoksia ja sinne oli tullut kolme itämaan tietäjää aaseilla. Ihan hauska juttu oli se, ja leivokset olivat hyviä....
Haa, olen kohta taas Sveitsissä. Loma meni mukavasti ja nyt olen viimeistä iltaa viettämässä mummolassa. Huomenna on lähtö Geneveen joskus aamukuuden aikoihin. Kentällä pitäisi olla siis jo joskus viideltä tai ehkä hitusen aiemmin. Sitten voisin alkaa taas kirjoitella enemmän ja säännöllisemmin taas. Lompakkojuttu on selvinnyt sen verran, että ainakaan Suomen tililtä ei ollut mennyt mitään ja uusi...