Itoon rannalla aamulla ennen kuin aurinko alkoi paistaa oikein tappavasti.
Päivä 8 - Itoo, Atami, Tokyo
Tämä jatkuu siis nyt siitä internetkahvilayöstä, joka oli aivan kamala loppujen lopuksi. Hiljaisuutta ei ollut, ja valot olivat päällä koko yön. Mutta pahinta oli viereisessä kopissa ollut mies, joka poltti tupakkaa aamuun asti. AIna kun edellinen tupakka sammui hän otti uuden. Välillä meinasi oikeasti tukehtua, kun kuumakin oli.
Poistuimme ilman suihkua ja likaisina kahvilasta joskus kuudelta aamulla. Meillä ei ollut lainkaan suunnitelmia päiväksi, joten päätimme lähteä vain jonnekin. Tiitus keksi jostain, että Ito olisi hieno paikka, joten sinne siis suuntasimme. Tokion asemalle seikkailemaan ja lopulta sitten junaan. Shinkansen pysähtyi Atamin asemalla ja siitä jatkoimme itoon. Älkää kysykö miksi emme jääneet Atamiin, koska samaa ihmettelimme itsekin vähän myöhemmin sitten..
Mutta siis paikallisjunalla menimme Itoon ja olimme joskus kahdeksalta aamulla perillä. Kiertelimme paikkoja ja lopulta löysimme hiekkarannan. Erehdyimme ostamaan paikan terassilta, mutta ainakin saimme laukkumme vartioiduiksi ja paljon kiitosta kivoilta emänniltä, jotka paikkaa pyörittivät.
Sitten menimme mereen. Vesi oli uskomattoman kirkasta. Vaikka oli kaulaa myöten vedessä, saattoi nähdä omat varpaansa aivan selvästi. Hiekka oli tummanharmaata ja kuumeni auringossa äkkiä polttavan kuumaksi. Olimme rannalla lopulta aika pitkään, eli n. neljä tuntia ja sitten menimme terassille kuivattelemaan ja istuskelemaan. Ostimme myös annokset ramenia. Oli hyvää. Siinä oli herkullinen liemi, jossa lillui nuudeleita, merilevää, purjoa, bambua, lihaa ja jotain vaaleanpunaista juttua, josta ei tajunnut mitä se oli.
Kun me sitten joskus kahden aikaan teimme lähtöä, niin karmea totuus alkoi paljastua. Ensin huomasimme Nikon olevan vähän punainen. Kun aikaa kului lisää, me muutkin punastuimme. Tässä vaiheessa ei vielä paljon poltellut, joten pysähdyimme katsomaan Atamia. Se olikin hieno kaupunki. Asemalta alkoi torialue, joka jatkui pitkälle alas kohti rantaa. Siellä myytiin kaikkea kuivakalasta vihreästä teestä tehtyyn vanukkaaseen. Ostin sitä muuten tuliaiseksikin.
Kävimme alhaalla merenrannalla asti. SIellä kasvoi palmuja, se oli täynnä ihmisiä ja kaikin puolin ranta oli paljon hienompi, kuin Itossa. Tuli mieleen Florida tai joku sellainen. Aloimme olla kuitenkin jo vähän väsyneitä ja kipeitä palaneiden nahkojemme takia, joten lähdimme takaisin Tokyoon. Ilmastoidussa Shinkansenissa ei polte paljon haitannut, mutta ulkona kuumassa kyllä sitten totisesti tiesi ottaneensa aurinkoa. :D
Tokyon asemalla vasta riemu repesikin, kun jouduimme hakemaan rinkkamme säilöstä. 10 kilon paino palanutta olkapäätä vasten on oikeastaan jotain aika ihmeellistä. Voitte kuvitella varmaan miten iloinen pikku joukkomme sitten sompaili itsensä Akihabaraan kapselihotellia etsimään. Asiaa ei auttanut edellisen päivän tupakansavussa “nukuttu” yö ja siitä aiheutunut läpitunkeva apaattisuus.
Mutta siis. Löysimme kapselihotellin ja saimme ihan ikiomat kapselit jokainen. Rinkat jäivät aulaan. Mutta tietenkin kello oli vielä ihan liian vähän nukkumiseen, joten lähdimme vielä katsomaan Akihabaran kauppoja.
Japanin elektroniikkakaupoista voisi kirjoittaa ihan oman blogauksen, ne ovat niin merkillisiä ja samaan aikaan upeita. Pari seikkaa, jotka erottavat ne eurooppalaisista serkuistaan. Ensiksikin, joka puolella soi paraatimusiikilla höystetty loputtomasti toistuva mainos. Toiseksi, joka paikassa on paljon myyjiä, jotka huutavat kovaan ääneen “Irasshaimasee!!!” (Tervetuloa!). Parasta ovat kuitenkin liikkeiden ulko-oville sijoitetut tytöt, jotka naulitsevat katseellaan ohikulkijat ja saavat heidät kauppaan kuin itsestään. Kaupoissa saa myös kokeilla kaikkia laitteita ihan eri tapaan, kuin monesti vaikka Suomessa. Myös kaikki televisiot ovat aina päällä ja niiden äänitaso on säädetty aina sellaiselle tasolle, että varmasti kuulee mikä Perfumen biisi tällä hetkellä on se paras ja kaunein. :) Eli täällä tosiaan kuulee aika monesta paikasta nyt sitä Perfume-bändiä.
Kauppoja siis kiertelimme ja huuli pyöreänä ihmettelimme miten on edes mahdollista, että maailmasta löytyy jotain vastaavaa, kuin Akihabaran kaupat. Niko lähti sitten yksinään jossain vaiheessa hotellille, kun olo kävi palamisen takia sietämättömäksi. Me Tiituksen kanssa kestimme jonkin aikaa pitempään, mutta lähdimme sitten, kun Tiitusta alkoi sattua päähän.
Kapselihotelli oli toinen ihan hieno kokemus. Mutta ei kyllä ainakaan tämä Akihabaran kapseli ollut läheskään niin ahdas kuin olin ajatellut. Tilaa oli reilunkokoisen patjan verran ja korkeutta sen verran, että istumaan pystyi. Oli oma televisio ja radio, yläkerroksessa sijaitsi tavalliseen tapaan yhteiskylpy, eli Sentoo. Nukahdimme jo kymmeneltä ja nukuimme pitkälle aamuun.
